Terassikalusteiden käsittely
Puun oltava kuiva
Riippumatta siitä onko terassikaluste painekyllästetty vai, on sen oltava ennen maalausta ehdottomasti kuiva. Kyllästetty puu voi olla kyllästyksestä märkä vielä ostettaessa, joten käsittelyä kannatta harkita vasta seuraavana kesänä.
Pinnan tulee kuitenkin antaa kulua kuivan ja imevän näköiseksi, jotta vältetään päällekkäisten öljykäsittelyjen muodostava, hilseilevä ja ruma kalvo.
Terassikalusteiden maalaus
Terassikalusteille sopii yleensä hyvin liuoteohenteinen puuöljy. On olemassa myös omia kalusteiden maalaamiseen tarkoitettuja terassi- ja kalusteöljyjä.
Käsittelyn jälkeen imeytymättä jäänyt öljy pyyhitään pois, jottei puun pintaan muodostu kalvoa. Sävytetyllä tuotteella saadaan suoja myös auringonvaloa vastaan, joten pinta ei harmaannu. Huoltokäsittely olisi suositeltavaa tehdä vuosittain, toki riippuen auringonvalon ja kosteusrasituksen määrästä. . Haalistunut pinta pestään ennen öljykäsittelyä pesuaineella käyttöohjeen mukaan. Likaantunut pinta kannattaa pestä ennen käsittelyä.
Kalusteita käsitellessä kannattaa aina lukea tarkkaan käsiteltävän aineen valmistajan ohjeet ja noudattaa niitä tarkoin.