Puujulkisivun maalaus

16.04.2019

Miksi verhous tulee maalata

Maalin tai puunsuojan tehtävänä on suojata puuta auringolta ja kosteudelta. Kuuma auringonpaiste kuivattaa ja ajan myötä harmaannuttaa ja nukkaannuttaa puun pintaa, sateet ja kosteus puolestaan turvottavat puuta. Nämä yhdessä saavat aikaan puun halkeilua. Kosteuden myötä puun pintaan pääsee myös muodostumaan erilaisia homekasvustoja.

Maalin tunnistaminen ja valinta

Öljymaali on helpointa tunnistaa liituuntumisesta, eli pyyhkäistessä seinää tarttuu sormeen väriä. Maalikalvo on myös kova, jolloin maalilastu katkeaa sitä taivutettaessa. Öljymaalilla maalattu talo voidaan huoltomaalata edelleen öljymaalilla tai vesiohenteisella akrylaattimaalilla. 

Vesiohenteinen akrylaattimaali ei liituunnu vanhetassaan eikä myöskään kovetu, vaan säilyttää joustavuutensa. Vesiohenteisella maalattu tulee aina huoltomaalata saman tyylisellä maalilla, ei ikinä öljymaalilla.

Uutta maalia valitessa kannattaa muistaa, että maalit ovat kehittyneet huomattavasti viime vuosikymmeninä. Mikäli talo on maalattu parikymmentä vuotta sitten öljymaalilla, ei saman merkin alla kulkeva maali ole enää samaa tavaraa. Ympäristömääräysten tiukennuttua ovat öjymaalien myrkkypitoisuudet pienentyneet huomattavasti. Vanhetessaan liituuntuvaan maalipintaan tarttuvat helposti kiinni siitepöly, noki yms. ilman epäpuhtaudet, jotka muodostuvat ajan myötä homepilkuiksi maalipintaan. Myrkyillä on ollut suuri estävä vaikutus tässä ongelmassa, useat nykyiset ölymaalit ovat homepilkkujen peitossa asuinpaikasta riippuen jo muutaman vuoden kuluttua. Suurta haittaa pintahomehtumisesta ei pinnalle ole, mutta kaunistahan se ei missään nimessä ole. Nykyisiä vesiohenteisia akrylaattimaaleja ei pidä myöskään sekoittaa 70-luvun muovipitoisiin lateksimaaleihin, joilla pilattiin hengittämättömyyden vuoksi useita verhouksia. Nykyiset akrylaattimaalit ovat hyvin hengittäviä ja pitkäikäisiä. 

Värin valinta

Talon värihän on suurelta osin makuasia. Sitä valitessa kannatta kuitenkin muistaa talon istuvuus ympäröivään luontoon sekä taajama-alueilla mahdolliset kaavamääräykset.

Värin valinta on yllättävän haastavaa. Sitä ei ikinä kannata tehdä tietokoneen ruudulta tai värikartan pienen näytepalan perusteella. 99%:n varmuudella se näyttää ulkoseinässä erilaiselta. Ulkona suurella pinnalla värit näyttävät yleensä kirkkaammilta ja vaaleammilta kuin sisätiloissa värikartan näytepalassa. Siksipä kannattaa aina suorittaa koemaalaus ennen värin lopullista valintaa. Mikäli talo maalataan peittävällä maalilla, on järkevintä maalata vähintään kahdelle seinälle (auringon ja varjon puolille) reilut koeläntit. Toinen vaihtoehto on maalata kokeeksi laudan pätkä, jota voi mallailla eri seinille.

Uuden verhouksen maalaaminen

Ulkoverhouslauta tulee yleisimmin työmaalle teollisesti pohjamaalattuna. Tällöin suositeltavinta on tehdä ensin välimaalaus maalinvalmistajan ohjeen mukaan ohennetulla maalilla, jolloin saavutetaan paras imeytyminen ja tartunta pintaan. Pintamaalaus tehdään ohentamattomalla maalilla.

Nykyisin on yleistynyt kertaalleen pintamaalatun puutavaran käyttö, tällöin työmaalle jää ainoastaan yksi maalauskerta.

Uudiskohteita maalatessahan varsinaisia pohjatöitä ei ole. Uusi verhous ei vaadi pesua, vaan kevyt pölyjen pyyhintä riittää ennen maalausta. Mahdolliset pihkavalumat kannattaa poistaa. 


Huoltomaalaus

  1. Pese pinta huolellisesti homepesuaineella. Painepesuri on lautaverhouksissa verraton apu, kunhan muistaa pestä maltillisella paineella riittävän etäältä. Pesutulos on "juuriharja-menetelmää" huomattavasti parempi ja vaativuudeltaan kevyempi. Pesun jälkeen verhouksen on annettava kuivua riittävän kauan, keleistä riippuen muutamasta päivästä pariin viikkoon.
  2. Poista skrapaamalla huolellisesti irtoava maali ja mahdolliset pihkavalumat.
  3. Pohjusta puupuhtaat kohdat tarkoitukseen tehdyllä valmisteella hyvän tarttuvuuden takaamiseksi.
  4. Mikäli värisävy pysyy samana, maalaa puupuhtaat kohdat kertaalleen. Muuten ne jäävät kuultamaan tummempina laikkuina pintamaalin jälkeen.
  5. Mikäli värisävy pysyy samana, suorita pintamaalaus kertaalleen. Jos vanha pinta on päässyt huonoon kuntoon ja imee maalia epätasaisesti, kannattaa suorittaa maalaus kahteen kertaan. Värin vaihtuessa pintamaalaus on aina suoritettava kahteen kertaan tasaisen sävyn saavuttamiseksi.

Ja ei muuta kuin työn iloa!!

Mikäli kuitenkaan aika ei riitä, tai kuulostaa turhan työläältä, tilaa maksuton arviokäynti täältä.